Kuvassa Taikuri Miika Korkatti

MENTAALITAIKURI

KORKATTI

Artistivastaavan ohjeet ja tehtävät

Kuvassa Taikuri Miika Korkatti

MENTAALITAIKURI

KORKATTI

Artistivastaavan ohjeet ja tehtävät

Arvoisa artistivastaava

Käydään yhdessä läpi, kuinka varmistamme tärkeiden vieraiden viihtymisen ja luomme loistavat edellytykset onnistuneelle taikurin esiintymiselle ja näin koko tilaisuudelle.

Artistivastaavan rooli pähkinänkuoressa

1) Tutustua artistivastaavan tehtäviin, jotka löytyvät tältä sivulta

2) Toimia yhteistyössä tilaisuuden muiden järjestäjien kanssa, mitä tulee artistin esiintymiseen

3) Täyttää sivun alareunasta löytyvä lomake ennen keikkapäivää, jotta artisti on tietoinen keikkaan liittyvistä piirteistä

4) Toimia yhteyshenkilönä esiintyjän suuntaan ja kertoa, mikäli annettuihin tietoihin tulee muutoksia

Tutustuthan siis ohjeistuksen ja lomakkeen sisältöön huolellisesti, kiitos.

Artistivastaavan tehtävät

Ohjeistukset ja lomake

Käydään seuraavaksi läpi ohjeet ja tehtävät, joita artistivastaavan on hyvä tietää. Löydät tältä sivulta yhteensä 6 eri kohtaa, joihin tutustua.

Sivun lopusta löydät lyhyen lomakkeen, joka kannattaa ensin silmäillä läpi ja täyttää vasta, kun olet valmis. 

Lähetäthän lomakkeen tiedot viimeistään viikkoa ennen tilaisuuden ajankohtaa.

Jos tulee mitään kysyttävää, voit olla yhteydessä taikuri@miikakorkatti.com.

Selvitetään tilaisuudessa käytettävä tekniikka

Tutustu asiakirjaan itse tai toimita tiedosto tilaisuuden tekniikasta vastaavalle henkilölle tarkistettavaksi ja kommentoitavaksi. Näin varmistamme, että esitys kuuluu ja näkyy yleisölle.

Tekniikka PDF

Ohjeistus - Tekniikka PDF

Selvitetään tapahtumatilaan liittyvät yksityiskohdat

Alta löytyvästä asiakirjasta voit tutustua, minkälaisiin asioihin tapahtumatilassa on hyvä kiinnittää huomiota. Näin varmistamme, että puitteet esiintymiselle ovat kunnossa.

Stage PDF

Ohjeistus - Stage PDF

Selvitetään artistin esityksen sijoittelu osana muuta ohjelmaa

Tutustu tilaisuuden ohjelmaan ja tarkista, ettei shown aikana ole muuta ohjelmaa samaan aikaan käynnissä, kuten ruokailua. Näin varmistamme yleisölle häiriövapaan kokemuksen.

Selvitetään esityksen sijoittelu osana muuta ohjelmaa

Tutustu tilaisuuden ohjelmaan ja tarkista, ettei shown aikana ole muuta ohjelmaa ohjelmaa käynnissä, kuten ruokailua. Näin varmistamme yleisölle häiriövapaan kokemuksen.

Selvitetään tilaisuuden juontoon liittyvät asiat

Selvitä onko tilaisuudessa juontaja. Mikäli tilaisuudessa on juontaja, toimita juontokortti eteenpäin oikealle henkilölle. Muussa tapauksessa artisti vastaa itse esittelystään yleisölle. Näin varmistamme, että esitys saadaan käyntiin maailmanluokan tyyliin.

Korkatin juontokortti PDF

Juontokortti PDF

Tietoa artistin vastaanottamisesta keikkapaikalle

Artisti saapuu paikalle tavallisesti 60 minuuttia ennen esiintymisen alkua. Saat tarkan tiedon saapumisen ajankohdasta, kun artisti lähettää sinulle tekstiviestin edeltävänä päivänä. Toivomme, että olet iloisella mielellä artistia vastassa ja ohjaat hänet backstagelle, mikäli sellainen löytyy. Näin varmistamme esiintyjälle tervetulleen fiiliksen.

Halutessasi voit valmistella backstagen keikkapäivänä

Jos haluat yllättää artistin positiivisesti, voit hankkia backstagelle pullon kivennäisvettä tai vaikkapa kupin kahvia maidolla. Jos tilaisuudessa järjestetään ruokailu, artisti nauttii ilomielin myös hyvästä ruoasta joko ennen esiintymistä tai sen jälkeen. Näin vahvistamme hyvänmielen tunnelmaa entisestään.

Täytä lomake

Saat kopion lomakkeen sisällöstä sähköpostiisi. Jos annetut tiedot muuttuvat myöhemmin, voit päivittää ne ottamalla yhteyttä artistin keikkamyyntiin: taikuri@miikakorkatti.com

Kiitos, tehdään yhdessä vieraille ikimuistoinen kokemus.