Epävarmuutta, levottomuutta ja huolta tulevaisuudesta. Nämä piirteet tunnistaa nopeasti, kun tarkkailee aikaa, jossa elämme. Toivoton näköala huomispäivään on vallannut alaa kuin naapurikateus suurena veropäivänä.
Tai kuten itse asian näen, liian moni on kadottamassa uskonsa ihmeisiin. Tai on kadottanut jo.
Ihmeellä tarkoitan asiaa tai tapahtumaa, joka ylittää sen, minkä ihminen itse mieltää mahdolliseksi.
Kun siis joku on kadottanut uskonsa ihmeisiin, hän antaa oman käsityskykynsä asettaa rajan sille, milloin on parempi vain lyödä hanskat tiskiin.
Tämä on mielestäni kohtalokas virhe. Nimittäin meillä kaikilla on tapana aliarvioida se, mikä kaikki voisi olla mahdollista. Ja vaikeina aikoina näköalamme kaventuu entisestään.
Tässä kohtaa taikurit tulevat mukaan kuvioon. Itse nimittäin pidän taikatempuista juuri siksi, koska ne tuovat häiritsevän lähelle sen tosiasian, kuinka vähän loppujen lopuksi ymmärrämme yhtään mistään mitään.
Oli kyse sitten tästä maailmasta tai ihan meistä itsestämme.
Koska ymmärryksemme on huomattavan rajallista, ei kenenkään pitäisi liian nopeasti sanoa itselleen jonkin asian olevan mahdotonta – eli ettei ihmettä voisi tapahtua. Rehellisempää olisi sanoa, että meillä ei ole hajuakaan, mikä kaikki voisi olla mahdollista. Toisin sanoen ei kannata luovuttaa liian helposti. Toivoa on, vaikka siltä ei aina tuntuisi.
MYSTEERIN MERKITYS
Joku viisas on joskus sanonut, että ihmisessä olisi ikään kuin sisään ohjelmoitu kaipuu todistaa jotain, mitä järki ei pysty selittämään.
Tästä kaipuusta todistaa se aivoissamme syntyvä tunteiden ilotulitus, kun mahdottomana pitämämme asia tapahtuukin – koemme syvää hämmästystä.
Ja näyttäisi siltä, että me vielä nautimme tästä tunteesta.
Hektisen elämän keskellä olemme kuitenkin kadottaneet yhteyden selittämättömään. Meidän kykymme tunnistaa asioita, mitkä ennen saivat meidät ihmettelemään, on kokenut rajun inflaation.
Ja juuri siksi taikureita tarvitaan. Heillä on kyky saada meidät hetkeksi nauttimaan siitä, kuinka vähän ymmärrämme. Näin taikuri irrottaa meidät hetkeksi kaikesta totutusta – arjen oravanpyörästä, jonka pyörteessä elämme.
Toisin sanoen, he muistuttavat meitä siitä, kuinka hemmetin ihmeellinen tämä maailma on.
Uskon jokaisella kehoni solulla tähän:
hyvän taikatempun synnyttämä tunnekokemus voi parhaimmillaan tyydyttää syvää kaipuuta, joka nousee sisältämme. Ja myös antaa lupauksen toivosta – se, minkä luulimme olevan mahdotonta, voi hyvinkin olla mahdollista. Ei kannata luovuttaa.
Tästä muistuttaminen on juttu, joka on taikureiden vastuulla. Tai ainakin pitäisi olla.
TAIKURIN KUTSUMUS
Jos rehellisiä ollaan, taikurit eivät ole onnistuneet täyttämään heille kuuluvaa tehtävää yhteiskunnassa. Emme ole eläneet kutsumuksemme arvoisesti. Tämä näkyy mielestäni ennen kaikkea siinä, kuinka triviaalia taikuutta ihmiset saavat pääasiassa todistaa.
Taikurit tyytyvät liian usein esittämään halpoja ja hauskoja “jekkuja”, joille yleisö saattaa antaa muodolliset aplodit, mutta jotka eivät ravistele ihmisyyden syvimpiä kerroksia. Myös itse olen ollut osa ongelmaa – myös minä olen esittänyt taikuutta, joka ei sykähdytä sielua millään tasolla.
Tähän kuitenkin tulee omalla kohdallani muutos. Ja siksi julkaisen tämän missiojulistuksen. Mentaalitaikurina lupaan tehdä joka päivä parhaani, että mahdollisimman moni tässä maassa löytäisi jälleen uskon ihmeisiin.