Blogikirjoitus
Kolme syytä valita taikuri
Kun tilaisuuteen halutaan tuoda hyvää mieltä ja energiaa, käännytään usein ulkopuolisen esiintyjän puoleen. Eikä ihme, sillä taitava viihdyttäjä tuo tilaisuuteen arvokasta tunnelmaa varmistaen, että juhlavieraat saavat samalla hengähdystauon arjen pyörteistä. Ulkopuolisen esiintyjän buukkaaminen onkin yksi toimivimmista tavoista panostaa juhlaan ja näyttää vieraille, miten paljon heidän läsnäoloaan arvostetaan.
Ohjelmanumeron valitseminen
Taikurin vahvuudet
1. Mysteeriviihde toimii kaikille
Siinä missä musiikkiin tai huumoriin liittyvät makumieltymykset jakavat ihmisiä, toimii taikuus kokemukseni mukaan kaikille – iästä, taustasta tai kansallisuudesta riippumatta.
Olen jopa esiintynyt tilanteissa, joissa minulla ei ole ollut yhteistä kieltä yleisön kanssa. Tästä huolimatta temput ovat loksauttaneet leuat auki ja tehneet paikalla olleisiin vaikutuksen.
2. Taikuus herättää keskustelua
Hyvä taikuri ottaa katsojat vahvasti mukaan esitykseensä. Näin luodaan ainutkertainen kokemus, joka tunnelman nostattamisen lisäksi toimii tehokkaana jäänmurtajana – yhdessä koetusta kun halutaan myös keskustella yhdessä.
Erityisesti Suomessa ihmiset usein yllättyvät, miten hyvin taikashow saa toisilleen tuntemattomat ihmiset keskustelemaan keskenään – usein vielä pitkään juhlien jälkeenkin.
”Suurimpana lisänä koimme sen, että esitys sisälsi kokonaisvaltaisen yleisön haltuunoton ja viihdyttämisen.” Miikka Depner, Vidnäsin Kartano
3. Taikashow jättää vahvan muistijäljen
Me ihmiset tuppaamme muistamaan asiat, joihin liittyy voimakkaita tunteita. Ei olekaan ollut yksi tai kaksi kertaa, kun joku on tullut luokseni ja kertonut muistelevansa vielä vuosienkin jälkeen sitä fiilistä, jonka esitykseni hänessä herätti.
Nämä kerrat muistuttavat itseänikin siitä, kuinka ainutlaatuinen ja ikimuistoinen kokemus taikurin esitys voi olla. Ja mikä parasta, tilaamalla taikurin varmistat, että nämä positiiviset tunteet liitetään juuri Teidän tilaisuuteen.
”Miikan esiintymistä muistellaan työyhteisössämme edelleen, vaikka siitä on aikaa jo 5 vuotta!” Anonyymi yritysasiakas, Tyytyväisyyskysely 2022